Jaakko Lyytinen kirjoitti 12.2.2017 Helsingin Sanomien kolumnissa Brian Enon korttipakasta, menetelmästä joka kehitettiin lukossa olevien taiteilijoiden luovuuden vapauttamiseen. Kyseistä menetelmää hyödynnettiin aikanaan menestyksekkäästi mm. David Bowien levytyksissä. Käytännössä menetelmä tarkoitti korttipakkaa, jonka korteissa luki arvoituksellisia ohjeita kuten: ”korosta virheitäsi”, ”kysy keholtasi” , ”ajattele kuin puutarhuri” tai käsky: ”vaihtakaa soittimia”.
Luovuus voidaan nähdä vapautena tutkia maailmaa ilman ennakkoasenteita, kykynä ihmetellä, kuvitella, unelmoida ja leikkiä. Luovuustutkija Edward De Bonon mukaan luovuus merkitsee siirtymää analyyttisestä ”näin asia on” –ajattelusta ”näin asia voisi olla”-ajatteluun. Tunnetasolla luovuuden esteinä tunnistuu pelko ja epäluottamus, jotka nostavat puolustusasenteet pintaan estäen yhteyden syntyä ja itseilmaisua. Myös liika teoretisointi ja rationalisointi tulevat herkästi luovuuden tielle. Paineessa, kiireessä ja vaatimusten keskellä on vaikea päästä luovaan ja tuotteliaaseen mielentilaan. Toisaalta, myös ikävystyminen ja helppous ovat luovuuden vihollisia, kuten Lyytinenkin jutussaan toteaa. Luovuus ei synny myöskään kurilla, kontrollilla tai jäykkyydellä. Häkkejä mielen ympärille rakentavat niin ikään itsestä tai ulkoapäin tulevat vaatimukset.
Klassisen musiikin koulutuspolun sivutuotteena omaankin mieleeni on ohjelmoitu jonkinasteinen malli arvioitavana olemisesta, virheitä välttävästä ja erinomaiseen tähtäävästä suoriutumisesta. Yliopisto-opinnotkaan eivät varsinaisesti valmistaneet spontaaniin itseilmaisuun, heittäytymiseen tai intuitiolle herkistymiseen, vaan fokuksessa oli asiaankuuluvasti kriittisen ajattelun kehittäminen. Ei olekaan ihme, että analyyttinen ja rationaalinen mieli ottaa helposti ylivallan silloinkin, kun muunlaiselle lähestymistavalle olisi tilausta. Myös hyvä/huono- ja oikea/väärä-aspekteista poisoppimista on saanut todella harjoitella.
Onneksi minuudessa on tilaa monipuolisuudelle. Omia ajatusmalleja ja toimintatapoja voi pysähtyä tutkimaan ja tunnistamaan. Havaita, minkälaisia puolia erilaiset tilanteet nostavat itsestä esiin. Kuulostella, mikä puoli kaipaa tulevansa ruokituksi? Entä missä olisi ehkä poisoppimisen paikka? Mielelle parasta ravintoa on uusien asioiden kokeileminen. Kannattaakin hakeutua tietoisesti tilanteisiin ja ympäristöihin, joissa joutuu venymään sinne kuuluisalle epämukavuusalueelle tai sen reunamille. Siellä sitten kohdata epämukavatkin tunteet silmästä silmään: kiusaantumisen, epävarmuuden, häpeän, ahdistuksen. Ja katsoa uteliaasti, mitä niiden takaa avautuu.
Palasin tammikuussa pitkästä aikaa kuvataideharrastuksen pariin, Ruumiinkuvia-kurssille piirtämään elävää mallia. Jännittävää. Lyijykyniä, hiiliä ja liituja naftaliinista kaiveltuani tunnistin takaraivossa sisäisen kriitikon ottavan vienosti tilaa: ”kuinkahan piirtäminen sujuu, osaanko enää mitään” ja ”löydänkö edes mittasuhteet”. Sekä toki vanha kunnon klassikko: ”kaikki muut ovat varmasti hirmuisen hyviä, paljon parempia”. Kas näin sitä uusien tilanteiden äärellä mieli hakeutuu herkästi vanhoihin jumeihin.
Pian selvisi, että nyt ei olla oikean tai väärän äärellä. Lähdimme kurssilla liikkeelle croquis-piirroksista, mikä tarkoittaa nopeita, luonnosmaisia piirustuksia mallin vaihtaessa asentoa 30 sekunnin tai muutaman minuutin välein. Viisaalla opettajallamme oli taskussaan ”kokeellinen laboratorio”, eräänlainen Brian Enon korttipakka sekin. Saimme tehtäväksemme piirtää vasemmalla kädellä, kahdella kynällä samanaikaisesti, herkästi kuin höyhen, pelkillä pisteillä tai pyörivin liikkein. Piirsimme sokeasti katsoen vain mallia, ei paperia. Sitten kokonaan silmät kiinni.
Seuraavalla kerralla oli vuorossa liikkeen tutkiminen: malli käveli edestakaisin tai huitoi käsiään vimmatusti puolelta toiselle ja me piirsimme liikettä ja vauhtia minkä ehdimme. Kurssilla on kannustettu kokeilemaan erilaisia piirustusvälineitä ja -materiaaleja, päästämään irti ääriviivoista, lähtemäänkin liikkeelle valojen ja varjojen havainnoinnista. Kannustettu etsimään omaa jälkeä, vapautumaan loogisesta ja kriittisestä ajattelusta, löytämään omaa ilmaisua.
Piirustustuntien päätteeksi tapahtuu seuraavaa: jokainen valitsee muutaman piirroksen josta itse pitää ja ryhmänä pysähdymme töiden äärelle. ”Elegantti viiva”. ”Ihanan herkkä värien käyttö”. ”Mikä liikkeen dynaamisuus!” . Ei ole hyvää tai huonoa, oikeaa tai väärää -arvosanoista puhumattakaan. Vain hyväksyvää vastaanottoa, herkän ja uteliaan mielentilan vaalimista.
Kuinka eheyttävää, vapauttavaa ja hengitystilaa avaavaa.