Kuvittele, että edessäsi polven korkeudella on 20 cm leveä ja kuusi metriä pitkä lankku. Tehtäväsi on kävellä lankun päästä päähän. Tämä ei todennäköisesti tuota vaikeuksia vaan suoriudut tehtävästä helposti. Mutta entäpä jos lankku nostettaisiin kolmen metrin korkeuteen ja sinua pyydettäisiin suorittamaan sama tehtävä. Periaatteessa tämän pitäisi sujua yhtä vaivatta, mutta sujuuko?
Jos mieleesi nousee lankkua katsoessasi ajatus: ”onpa korkealla, tuoltahan voi pudota, en uskalla”, tai etenkin jos näet mielessäsi itsesi putoamassa korkeudesta, peli on lähestulkoon menetetty. Ajatus putoamisesta virittää pelon ja kauhun tunteet, mikä puolestaan saa sydämen hakkaamaan ja polvet tutisemaan. Tässä vaiheessa tasapainosta ei ole enää tietoakaan, vaikka olisit juuri kävellyt samaisen lankun sujuvasti ja horjahtelematta matalammalla tasolla.
En oleta, että kukaan lähtisi suin päin tasapainoilemaan korkeuksiin, mutta esimerkki konkretisoi ajatuksien ja mielikuvien voimaa. Toisinaan sinänsä yksinkertaisen asian kanssa käy kuten korkealle nostetun lankun suhteen: mieli rakentaa itsensä toteuttavan ennusteen. Ajattelemme, ettemme osaa/pysty/kykene/selviä ja näemme jo sielumme silmin itsemme epäonnistuvan. Turha edes yrittää.
Vai kannattaisiko sittenkin? Fakta on, että se mihin kiinnitämme huomiomme kasvaa ja vahvistuu. Kannattaa siis keskittyä tavoitteen ja laajemmin oman elämän suhteen myönteisiin, tavoitteen saavuttamista tukeviin ajatuksiin ja tunteisiin. Tavoite- ja onnistumismielikuvat kannattaa luoda vahvemmiksi kuin epäonnistumismielikuvat, sillä voimakkaampi mielikuva voittaa heikomman ja mielemme uskoo sitä.
Kysymys kuuluukin: millä ruokit mieltäsi?