TYRSKYISTÄ TYYNEYTEEN – MIELIKUVIEN VOIMA

”Oli liian kaunis ilma, se oli luonnotonta. Jotain täytyi tapahtua. Hän tiesi sen. Jonnekin taivaanrannan taakse kerääntyi tummaa ja kauheata – se sakeni, se lähestyi – nopeammin ja nopeammin…

– Eikä edes tiedä mitä se on, kuiskasi Vilijonkka itsekseen. Koko meri muuttuu mustaksi, se mumisee – auringonpaiste sammuu…
Hänen sydämensä alkoi jyskyttää ja selkää kylmi, hän käännähti kuin vihollinen olisi ollut hänen takanaan. Mutta meri kimmelsi siellä kuten ennenkin, auringonläikät tanssivat sen pohjassa veikeinä kahdeksikkoina, ja kesätuuli siveli lohduttavasti Vilijonkan kuonoa. Mutta ei ole helppoa lohduttaa Vilijonkkaa, joka on pakokauhun vallassa tietämättä miksi.
Hänen mielikuvituksensa alkoi vitkalleen maalata omaa myrskyä, paljon mustempaa ja hurjempaa kuin se, joka vapisutti hänen taloaan. Tyrskyt muuttuivat suuriksi valkeiksi lohikäärmeiksi, ulvova pyörre nosti veden taivaanrannassa mustaksi, loistavaksi pilariksi, joka ryntäsi häntä kohti, lähemmäs ja lähemmäs…


Hänen oma myrskynsä oli aina kauhein, mutta niinhän se oli aina ollut.”
Vilijonkka-parka. Noin rikas ja kadehdittava kuvittelukyky, joka valitettavasti aiheuttaa kantajalleen pelkoa ja ahdistusta. Tove Janssonin satuhahmo ei ole ainoa jolla on taipumusta murehtia ja rakentaa mielessään skenaarioita kaikista kauheuksista mitä voi tapahtua. Entä jos kaikki menee kertakaikkisen pieleen ja se pelottavin vaihtoehto toteutuu? Voi sitä mielikuvituksen ilotulitusta, kun huoliajatukset ottavat ihmismielen valtaansa ja syöksevät kohti maailmanlopun tyrskyjä.

Aivot ovat rakentuneet siten, että kehon toimintoja ohjaava aivorunko, tunteita säätelevät limbiset alueet sekä ajattelua ohjaava isoaivokuori sijaitsevat aivoissa päällekkäin. Tämä tarkoittaa sitä, että ajatukset, tunteet ja keho ovat yhteydessä toisiinsa, erottamattomissa. Esimerkiksi: kun havaitsemme jonkin kehollisen tuntemuksen, vaikkapa vihlaisun tai sydämen muljahduksen, tämä saattaa herättää säikähdyksen tai huolen: ”mikä tuo oli ja oliko se vaarallista?”. Ketju toimii myös toiseen suuntaan: mieleen pulpahtava pelkoajatus aikaansaa kehollisen vastineen, esimerkiksi epämääräisen vellovan tunteen vatsassa.

Aivoja ei ole päivitetty ihan uusimman version mukaan, vaan nämä toiminnot on viritetty 100 000 vuotta sitten. Pelkääminen on inhimillistä ja eloonjäämisen kannalta oleellista. Mielenkiintoista on, että aivot eivät erota sitä mikä tapahtuu tässä ja nyt ja mikä on mielikuvituksen tuotetta. Keskushermosto-raukkamme ei ymmärrä sitä, että mielessä  kantamamme huoli mahdollisesta työpaikan menettämisestä, sairastumisesta tai Vilijonkan kohdalla kamalasta myrskystä ei tapahdu tässä ja nyt. Ajatuksemme kykenevät liikkumaan sulavasti menneessä, tulevassa kuin mielikuvitusmaailmassakin, mutta keho elää aina tässä hetkessä. Maalailemalla mielessä huolia ja pelkoja viritämme elimistömme tarpeettomasti stressitilaan. Tästä taas seuraa pitkittyessään univaikeuksia, keskittymisen ja muistamisen pulmia, sietokyvyn kapeutumista, kipuoireita… Kas noin, noidankehä on valmis.

Keho siis tottelee ajatuksia ja mielikuvia –tätä tietoa voi tietoisesti hyödyntää oman hyvinvointinsa eteen. Keskittymällä myönteisiin ajatuksiin annamme kehomme levähtää ja voimaantua. Elämä on aina täynnä epävarmuutta, mutta entäpä jos asiat menevät lopulta hyvin? Tai jos jotain ikävää tapahtuu, niin luottaisit että selviäisit siitäkin? Voimme itse vaikuttaa siihen minkälaista näkymää tulevaisuudestamme ruokimme; mille haluamme antaa tilaa. Itse suosittelen kuulostelemaan, mikä saa olomme levollisemmaksi, keveämmäksi ja rentoutuneemmaksi ja valjastamaan tietoisesti kuvittelukyky tämän näkymän eteen.

Vilijonkkakin voitti lopulta pelkonsa:

”Maininki toisensa jälkeen vyöryi hänen ylitseen läpinäkyvän vihreänä. Sitten Vilijonkka nousi taas pinnalle aurinkoon ja sylki ja nauroi ja huusi ja tanssi mattoineen tyrskyissä.”

Kursivoidut kohdat otteita Tove Janssonin teoksesta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia: Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin.