Kiinnostavimmat asiat syntyvät erilaisilla rajapinnoilla ja olenkin aina kokenut oloni kotoisaksi uuden äärellä.
Taide ja ihmisen mieli ovat loputon inspiraation lähde. Olen onnekas, että työssäni saan liikkua näissä molemmissa maailmoissa ja voin integroida luovasti osaamistani.
Koulutukseltani olen psykologi (PsM), organisaatiokonsultti (FINOD), työterveyspsykologi, joogaopettaja (RYT200) ja pian valmistuva palvelumuotoilija (YAMK). Opiskelen parhaillaan myös ryhmäpsykoterapeutiksi, sillä syvempi työskentely ryhmädynamiikan ja työelämän ryhmäilmiöiden parissa vetää kovasti puoleensa. Lisäksi olen opiskellut vuosien varrella digitaalista muotoilua, taiteen johtamista, musiikkipedagogiikkaa, psyykkistä valmennusta, mindfulnessia ja kliinistä hypnoterapiaa.
Koulutuksista ja kokemuksistani on muotoutunut uniikki osaamispaletti ja lähestymistapa, jota yhdistelen ja räätälöin tilanteeseen sopivalla tavalla.
Näen herkästi hyvän ympärillä ja potentiaalin ihmisissä. Pyrin työssäni pääsemään syvätasolle, ytimeen – sinne missä nähdyksi tuleminen tapahtuu ja uudistuminen mahdollistuu.