Esiintymisjännityksen taltuttaminen on tavallisimpia syitä hakeutua psyykkisen valmentajan tai psykologin vastaanotolle. Eikä ihme, kenelläpä meistä ei olisi kokemusta jännittämisestä? Jo koulu- ja opiskeluaikoina esiintymistilanteita tulee eteen ja työelämän moninaiset tilanteet vaativat kykyä esiintyä edukseen suurenkin ihmisjoukon edessä. Jos ammatikseen valitsee esiintyvän taiteilijan kuten muusikon tai näyttelijän uran, tällöin esiintymiseen liittyvät kysymykset nousevat aivan omiin sfääreihin.
Esiintymiseen liittyvät tunteet voivat olla ristiriitaisia: halu näyttää oma osaaminen ja pätevyys, innostuneisuus ja esiintymisen palo vaihtelevat pelon ja kauhun tuntemusten kanssa. Mieli on taitava luomaan mitä mielikuvituksellisimpia skenaarioita epäonnistumisesta. Esiintymisjännitys on kokonaisvaltainen kokemus: paitsi ajatustasolla tapahtuva, myös voimakkaasti kehollinen ja tunnevirittynyt. Rationaalisella mielellä tai ”järjellä” on itse asiassa hyvin vähän tekemistä jännityksen kanssa. Näin ollen myös keinot jännityksen taltuttamiseksi täytyy hakea monelta tasolta, lähtien yleensä niinkin yksinkertaiselta kuulostavasta asiasta kuin hengittämisestä.
Tyypillinen havainto on, että omasta esiintymisjännityksestä tuntuu puuttuvan logiikka sen suhteen, milloin ja missä tilanteissa jännitystä ilmenee. Miksi muusikko tavoittaa jossain tilanteessa soljuvan flow-fiiliksen ja seuraavalla kerralla esiintymistilanne tuntuukin äärettömän työläältä ja vaikealta? Tai miksi työpaikan kuukausipalaverissa esimiehelle iskee voimakkaat jännitysoireet kuin tyhjästä, vaikka viime viikolla samainen johtaja piti seminaariesitelmän sujuvasti satapäiselle yleisölle? Ja miten on mahdollista, että jännitys on ja pysyy, vaikka kokemusta esiintymisestä on kertynyt vuosikaupalla?
Ihmisten voi hahmottaa olevan kuin maatuskanukkeja: kaikki ikävaiheet ja kokemukset ovat meissä sisäkkäin, kaiken aikaa läsnä olevina. Minuudessa on monia osia, eri puolia tai ”tiloja”, jotka tulevat näkyväksi erilaisissa tilanteissa. Meissä voi olla esimerkiksi spontaani ja leikittelevä puoli, itsekriittinen puoli, nolatuksi tulemista pelkäävä puoli ja rohkea puoli. Eri tilanteet nostavat tai kutsuvat meissä esiin näitä eri puolia, tiedostetusti ja tiedostamatta. Jossain tilanteessa joku muistuttaa meitä jostain kokemastamme ja ajatuksemme, tunteemme tai kehomme nappaavat jotain mistä järki ei saa kiinni. Hyvä uutinen on, että näitä eri puolia voi oppia tunnistamaan ja valjastamaan avukseen. Mielikuvatyöskentely on oiva ja tehokas apu tässä.
Esiintymisjännityksen taustalla on vain harvoin jokin tietty esiintymistilanne, joka on laukaissut oireet. Ennemmin kysymyksessä vaikuttaa olevan monitasoinen prosessi, joka kietoutuu paitsi ajatuksiin, tunteisiin ja kehoon, myös kokonaisvaltaisesti identiteettiin, elämänhistoriaan ja minuuteemme. En ole vielä tavannut yhtään ihmistä, joka ei jossain tilanteessa jännittäisi. Taitaa kuulua ihmisyyteen ja siihen, että haluamme onnistua. Pieni jännitys on hyväksi ja pitää meidät sopivasti virittyneinä ja fokusoituneena tilanteeseen. Mutta jos jännittäminen tuntuu kapeuttavan elämäämme ja estää meitä saavuttamasta tavoitteitamme, niin asialle kannattaa tehdä jotain. Keinoja ja apua on.
Esiintymisjännityksessä, kuten niin monessa muussakin asiassa, pahin vihollinen löytyy usein oman päämme sisältä. Objektiivisesti katsottuna esiintyminen on saattanut sujua mallikkaasti, mutta omat sisäiset tunnelmat värjäävät kokemusta voimakkaasti ja itseruoskinta ottaa herkästi vallan. Miksi olemmekaan niin ankaria ja vaativia itseämme kohtaan?
Hyvä lähtökohta on tunnistaa omat jännitykseen liittyvät ajatukset, tunteet ja keholliset reaktiot sekä se, kuinka nämä nivoutuvat toisiinsa ja muodostavat itseään ruokkivan kehän. Näin keho ja mieli saadaan hiljalleen yhteistyöhön. Hengityksellä on tärkeä rooli, se toimii siltana kehon ja mielen välillä, ankkuroiden meidät tähän hetkeen. Mielikuvatyöskentelyllä voidaan hakea optimaalista mielentilaa ja tukea sisäistä turvallisuuden tunnetta.
Vaativalle ja kriittiselle mielelle kirjoittaisin reseptiksi hyväksyntää ja lempeyttä. Tämä viimeinen kohta osoittautuu usein vaikeimmaksi, mutta usko pois: harjoittelu tekee tässäkin ihmeitä.