Kuulin jokin aika sitten tarinan joka meni jotakuinkin näin:
Eräässä Picasson taidenäyttelyssä mies pysähtyi jututtamaan taiteilijaa. Hän ihmetteli, miksi Picasso ei voinut maalata naisia sen näköisinä kun he oikeasti ovat. Picasso kysyi vierailijalta, että minkä näköisiä he sitten ovat. Mies näytti vaimonsa valokuvaa. ”Ahaa, he ovat siis pieniä, litteitä ja mustavalkoisia”, tokaisi Picasso.
Oheinen tarina on mielestäni hauska esimerkki siitä, kuinka hahmotamme asioita ja maailmaa jokainen omalla tavallamme. Absoluuttista oikeaa tai väärää on tuskin koskaan olemassa, näkemyseroja sen sijaan riittää. Usein arjessa, etenkin kiireessä oletamme kuitenkin toisten näkevän tai kokevan asiat samanlaisina kuin me ja hermostumme, jos emme tule ymmärretyiksi, kun ”toinen ei vaan tajua” tai on aivan eri mieltä.
Kuinka mahtavalta sen sijaan tuntuukaan kun joku haluaa aidosti ymmärtää maailmaamme, uppoutua ja sukeltaa siihen. Toivon, että jokainen saisi toisinaan kokemuksia tästä -tulla kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi, oman elämänsä picassonaan.