MISSÄ OLEMME NYT JA MITÄ MEISTÄ ON TULOSSA?

Mennyt vuosi on jättänyt omanlaisensa jäljen meistä jokaiseen. Jatkuvasti muuttuvat näkymät ovat riepotelleet; välillä herättäneet toivoa ja sitten taas paiskanneet turhautumisen ja voimattomuuden tilaan. Tapahtuma-alalle ja esiintyjille tilanne on ollut äärimmäisen kohtuuton. Poikkeusarki on luonut etäisyyttä, kuukausia on kulunut näkemättä ja kuulematta. Toisille tämä aika on tuonut hyvääkin: mahdollistanut kaivattua pysähtymistä, ehkä luovuuttakin. On selvää, että erilaisista kokemuksista ja tunnetiloista käsin puhumme herkästi toistemme ohi. Yhteistä aallonpituutta täytyy hakea ja tunnustella.

Huhtikuinen valo tuo toiveen kesästä ja paremmista ajoista. Samalla se paljastaa lumen alta lian, roskat, viherryksen ja sinivuokot. Mitä paljastuu, kun esiintymistoiminta taas mahdollistuu? Kuinka tämä aika on meitä muuttanut? Onko meillä enää ryhmä kasassa? Minkälaisissa ajatuksissa ja tunnelmissa kukin on? Miltä ajatus lavalle nousemisesta tuntuu pitkän ajan jälkeen? Mihin olemme hyppäämässä takaisin?

Korona-aika on vaatinut meiltä valtavasti resilienssiä, eli psyykkistä joustokykyä. Resilienssi tulee latinan kielen sanasta re-salire, joka tarkoittaa ”hypätä takaisin”. Se on potentiaalia kasvaa henkisesti hankalien tilanteiden ansiosta, löytää tasapaino uudelleen. Kyse ei ole palautumisesta siksi samaksi mitä on aiemmin ollut, vaan kyvystä uudelleenorganisoitua, koota palaset uuteen muotoon.

Kun esiintymistoimintaa polkaistaan hiljalleen käyntiin, on tämä uudelleenmuotoilun ja päivityksen mahdollisuus viisasta hyödyntää. Minkälaiseen työhön ja yhteisöön haluamme palata? Palveleeko se toimintatapa meitä, jolla olemme tottuneet asioita tekemään? Kantavatko aikanaan sovitut roolit? Minkälaisia haaveita ja visioita vaalimme? Voimme myös pysähtyä pohtimaan, minkälaista kommunikaatiomme on. Voiko ryhmässämme olla oma itsensä? Ja konkreettisesti: mitä voisimme kokeilla tehdä eri tavalla, mikä veisi kohti yhteistä, uutta hyvää?

Työnohjaus tarjoaa tukea kohtaamiseen ja tärkeiden kysymysten äärelle pysähtymiseen: sen hahmottamiseen, missä olemme nyt ja mihin olemme menossa. Työnohjaajan tehtävä on ohjata keskustelua ja huolehtia, että jokainen ryhmän jäsen saa olla tilanteessa tasavertaisena kokijana ja kannateltavana. Usein työnohjaustapaamissa päivitetään yhteistyön rakenteita, eli puhutaan vastuista, rooleista, ajankäytöstä, johtajuudesta ja visioista. Samalla liikutaan kokemuksellisen maailman äärellä, eli tutkitaan kommunikaatiota, tunteita ja toiveita, ja pysähdytään tulkintojen ja sanoittamattomien tarpeiden äärelle.

Työnohjaus on kuin palapelin rakentamista. Ensin asetellaan reunapalat ja luodaan näin raamit työskentelylle. Palapelin kuva on muuttunut vuoden aikana, mutta kokeillen, uteliaasti ja avoimesti etsien uusi näkymä hiljalleen muotoutuu.

Hengitetään, puhutaan, synkronoidaan mielet. Kuulostellaan yhdessä tuloillaan olevaa, sitä mikä on saamassa hahmoaan – sitä mitä meistä on tulossa.