Mitä tekemistä psykologilla on kivun hoidon kanssa? Nykytietämyksen ja oman kokemukseni mukaan paljonkin. Aivokuvantamismenetelmät ovat tuoneet viime vuosina huiman harppauksen kivun tutkimukseen ja kivun ymmärtämiseen moniuloitteisena, kokonaisvaltaisena ilmiönä.
Akuutti kipu on kudosvauriokipua joka paranee yleensä n. 3 kk:n kuluessa. Akuutilla kivulla on hengissä säilymisen kannalta tärkeä tehtävä: se on ikään kuin varoitussignaali, jonka tehtävä on opettaa meitä tunnistamaan rajamme. Akuutin kivun ansiosta osaamme suojautua emmekä vahingoita murtunutta kättä tai venähtänyttä selkää yhtään enempää.
Kroonisesta, pitkäkestoisesta kivusta puhutaan silloin, kun kipu on kestänyt yli 3 kk ajan. Tällöin alkuperäinen kivun aiheuttanut vamma on voinut parantua täysin, mutta keskushermoston kipuradat ovat saattaneet herkistyä kivulle ja kipu voi jäädä ”päälle” aivoihin. Kipuratojen hermosäikeet ovat tällöin joutuneet häiriötilaan ja viestittävät yhä aivoille kivusta vaikka vaaraa ei ole. Kipu on ikään kuin ujeltamaan jäänyt auton hälytin, jota ei saa sammumaan. Tällaisessa tilanteessa röntgen- tai magneettikuvan perusteella vauriota ei välttämättä näy eikä kipua ”pitäisi olla”, mutta kipu on kuitenkin läsnä -joskus sietämättömänä ja elämää voimakkaastikin rajoittavana. Herää kysymys, onko kipu korvien välissä -ja niin se itse asiassa onkin. Vaikka röntgenkuvassa ei näkyisi kivun syytä, niin aivokuvantamismenetelmillä voidaan todeta aivojen kipualueiden aktivoituneen. Hoitoa ei tarvitsekaan kipeä käsi tai selkä, vaan aivot.
Tämän uuden kiputietouden valossa paras apu pitkäkestoiseen kipuun ei löydykään lääkkeistä tai leikkauksesta, mikä on uusi ja hiukan vielä vieras ajatus sekä kivusta kärsiville että kipuasiakkaita hoitaville. Kivun hoidossa tarvitaan kokonaisvaltaisempaa otetta ja erilaisia lääkkeettömiä kivunhallintakeinoja. On huomioitava, että kipukokemus on aina yksilöllinen ja todellinen. Siihen sekoittuvat paitsi fysiologiset reaktiot, myös tunnekokemukset, ajatukset ja odotukset sekä kokonaisvaltainen elämäntilanne voimavara- ja kuormitustekijöineen. Uuden tiedon valossa tiedetään myös, että kipuherkkyys voi olla periytyvää. Menneisyytemme, varhaiset elämänkokemukset ja kasvumpäristö vaikuttavat siihen, kuinka kivun koemme. Silläkin on vaikutuksensa, miten olemme nähneet muiden reagoivan kipuun.
Jos itse kipuun ei voi suoraan vaikuttaa, niin muihin tekijöihin kuitenkin voi ja kannattaa. Ylivirittynyt keskushermosto on tärkeä saada rauhoittumaan. Moni kivusta kärsivä tunnistaa herkistyneensä myös muille aistiärsykkeille, kuten kirkkaille valoille, melulle ja hajuille. Palautumiseen ja rauhoittumiseen on tärkeää kiinnittää huomiota ja tarvittaessa miettiä kuinka työtä voisi keventää. Nukkuminen on kivun kanssa kamppailevalla ymmärrettävästi huonoa eikä mielialakaan ole hilpein mahdollinen. Rentoutumisharjoitukset, lempeä liikunta, käsillä tekeminen, kulttuuri ja hyvien ihmissuhteiden vaaliminen voivat auttaa merkittävästi kaikkiin edellämainittuihin oireisiin. Se mihin kiinnitämme huomiomme, kasvaa ja vahvistuu.
Mielikuvatyöskentelyn voi valjastaa myös kivunhallinnan työkaluksi: tutkimuksissa magneettikuvauslaitteessa kiinni olevat kipupotilaat ovat katselleet omia aivojaan monitorilta ja opetelleet mielikuvaharjoitteiden avulla säätelemään aivojensa kipualueiden aktiivisuutta. Tutkittavaa on pyydetty ajattelemaan kipua vaikkapa liekkinä, jonka kokoon hän itse pystyy ajatuksillaan vaikuttamaan ja kipu on saatu näin lievittymään.
Oma kokemukseni on samoin osoittanut mielen mahdollisuudet kivun hoidossa: rentoutus- ja hypnoosityöskentelyllä kipu, esimerkiksi migreeni tai krooninen selkäkipu on saatu työskentelyn ajaksi lieventymään tai jopa kokonaan lakkaamaan. Asiakkaiden kanssa on opeteltu menetelmiä, joilla he voivat itse mielikuvaharjoitusten avulla säädellä omaa kipukokemusta. Esimerkiksi aurallisesta migreenistä kärsivä voi harjoittelun avulla oppia muuttamaan näkökentän laitaan ilmestyvän sahalaidan tyyneksi vedenpinnaksi ja näin mahdollisesti välttää kohtauksen syntymisen.
Mielen voima on ihmeellinen -taas kerran.
Jutun lähteenä hyödynnetty Helena Mirandan teosta Ota kipu Haltuun (2015). Otava.